3/31/2016

Maaliskuun luetut

Tämän kuun alku meni taas lukemisen kannalta kokonaan ohi. Onneksi loppukuusta sain edes vähän paikattua. Koko kuun luetut ovat ainoastaan suomalaista, mutta myös espanjalaista ja amerikkalaista aloitin. Luen ne loppuun, kun suomalainen alkaa tympäisemään. Ehkä ensiviikolla, ehkä elokuussa. Nyt on tullut ongelmaksi se, että olen lukenut liian nopeasti ja on vaikeuksia kirjoittaa ja julkaista kaikki arvostelut. Haluan kirjoittaa kaikesta, mitä luen.

Kirjoja, 6  Sivuja, 1654 (Käytin tähän allekkainlaskua!! Sillekkin siis tuli käyttöä. Ja tämä siksi, että kirjoitan tätä puhelimella ja en jaksa avata toista sovellusta(Nyt kun palasin koneelle, voin sanoa, että älkää koskaan kirjoittako samaa postausta sekä puhelimella, että koneella. Asettelu menee ihan plörinäksi))

Laura Lindsted - Oneiron (2015)

Sivuja 400

Kirja aivan omassa luokassaan. Tästä on mahdotonta sanoa, pidinkö vaiko enkö. Ei ole mitään mihin verrata. Ei ole mitään vastaavaa. Yksinkertaisesti hieno kirja, mutta lukukokemuksena en silti nauttinut. Yritäkkää tästä ristiriitaisuudesta nyt jotain ottaa irti.


Selja Ahava - Taivaalta tippuvat asiat (2015)

Sivuja 222

Tästä pidin. Kirja sattumasta, menetyksestä, ilosa, ehkä jopa kivusta. Monipuolinen kattaus kaikkea mukavaa ja ei niin mukavaa mahdutettuna tiiviiseen pakkaukseen. En ehtinyt kovinkaan kyllästyä lukiessani. Monta tarinaa kiedottuna mielenkiintoisesti toisiinsa.


Laura Lehtola - Pelkääjän paikalla (2015)

Sivuja 238

Tervetuloa takaisin kuoleman pariin, tässä jaksossa mukana myös syöpä. Ihan mukava kirja ja viihdyttävää lukemista. Jos on lukemisesta pulaa, niin tähän kannattaa tarttua ja miksei muutenkin. Kuolema ei ole liian päällekäyvää ja ahdistavaa, vaan mukana pysyy aivan helposti.


Leena Krohn - Erehdys (2015)

Sivuja 155

Romaani tai novellikokoelma, en osaa päättää. Sen tiedän, etten pitänyt eikä Krohn kuulu lempikirjailijoihini.


Sofi Oksanen - Norma (2015)

Sivuja 304

Ei yhtään niin huono, kuin annettiin ymmärtää. Minulta puuttuu kokemus Oksasen aiemmasta tuotannosta, joten en osaa verrata siihen, eikä mielestäni pitäisikään. Jokainen kirja on oma teoksensa.


Emmi Itäranta - Kudottujen kujien kaupunki (2015)

Sivuja 335

Tämä oli oikein hyvä kirja. En jaksa odottaa seuraavaa kirjaa. Hyvin erilainen kuin Teemestarin kirja. Idea on mielekkäämpi mutta en osaa sanoa, kumpi on parempi.


3/29/2016

Leena Krohn - Erehdys


Erehdys

Teos, 2015
155 sivua

Kirjailija E. on matkalla toiseen kaupunkiin pitämään lukutilaisuutta, jossa lukee tuotantoaan. E. on jo matkalla epävarma itsestään ja tilanne vain pahenee paikalle päästessä ja lukemisen edetessä. Yksikään kuuntelija ei ole tyytyväinen ja yleisöstä tulee kommenttia hänen menneisyydestään ja teoksiaam haukutaan. Lopulta E. ei edes suostu jakamaan niikirjituksia vaan poistuu paikalta.

Mielestäni Erehdys ei ole romaani ollenkaan vaan erittiäin nerokas novellikokoelma. Novellit on punottu yhteen tarinalla, jossa kirjailija E. lukee tuotantoaan pienen kapungin kirjastossa. Novellit eivät suurta suosiota saa niin yleisöltä, kuin minultakaan. Novellien kehystarina on itse novelleja kiinnostavampaa luettavaa. Ensimmäisen novellin luen luullen, että se jää ainoaksi. Sen loputtua, kehystarinan jatkuessa huokaisen jo helpotuksesta ajatellen päässeeni taas paremmille vesille. Mutta ei, novelleja tulee vain lisää ja lisää, enkkä ole yhtään kiinnostunut niitä lukemaan. Kolmen novellin jälkeen seuraan enää pelkästään kehystarinan kulkua.

Krohn ei tosiaankaan onnistunut sulattamaan sydäntäni tällä teoksellaan. En ole ennen Krohnia lukenutkaan ja taidan tulevaisuudessakin jättää hyllyyn. Voi toki olla, että jään paitsi jostain kauniista, but you had your change.

Kirjan rakenne jätti oikeastaan kaikki hahmot ohuisi siivuiksi. E:hen ei päässyt sisään ollenkaan. Aluksi yritin peilata häntä novellien kautta, mutta tulin tulokseen, että niistä peilattava henkilö on ennemmin Krohn itse kuin E. Myöskään novellien henkilöt eivät jääneet mieleen sen suuremmin.

Minä itse sain sen kuvan, että Krohn on kirjoittanut kasan huonohkoja novelleja vain haukkuakseen niitä itse kirjassaan. Toisaalta ymmärrän, mikä ihmisiä hänen tuotannossaan viehättää, mutta minun lienee parempi vain pysyä kaukana ja jättää niille, jotka siitä nauttivat. Petyin.

3/27/2016

Laura Lehtola - Pelkääjän paikalla



Otava, 2015
238 sivua

Aapon ja Annan elämässä kaikki on kohdallaan. on työ, on lapsi, on elämä. Eräänä päivänä vierailulle tuleekin kutsumaton vieras, se ei päästä läheltään, ei anna hengähdystaukoa, nukkuu samassa sängyssä, syö samassa pöydässä. Syöpä. Kohta kaikki hoidot on käyty läpi ja mikään hoito ei tuhoa sitä nopeammin, kuin Annaa. Se maalaa perheen koko elämän.

Meidän piti viime syksynä äidinkielenkurssilla käydä kuuntelemassa Lehtolan haastattelua. En kovin innostunut kirjasta, jossa perheen äiti kuolee ja mies yrittää jatkaa elämäänsä pienen tyttärensä kanssa. Ei yhtään kuulosta mun kirjalta. Sitten haastattelija, äidinkielenopettajamme, kehui kirjan huumoria ja kieltä. Jotenkin silti (turhat) ennakkoluulot pistivät vastaan. Onhan nainen diplomi-insinööri. Eihän sellaiset osaa kirjoittaa kirjoja. Miksi on olemassa ennakkoluuloja? Jää hyviä kirjoja lukematta.

Kirja on juuri sitä mitä luvattiin. Hyvin kirjoitettu, huumorilla sävytetty, mutta riipaiseva teos. Kirjan kerronta on mielenkiintoista, aluksi virkistävää vaihtelua, mutta loppua kohden alkaa kyllästyttää. Se ei ole tavallinen minä-kertoja, vaan kerronta on osoitettu suoraan kuolleelle vaimolle. Hänelle kerrotaankin kaikki ilot ja surut, jopa uudet parisuhteet ja kysytään välissä neuvojakin. Kirjan hahmot luikertelevat mieleen, eivätkä heti suostu lähtemään. Ne ovat realistisia ja oikeastaan mukaviakin.

Pidän siitä, kuinka kirjailija ei jumita kertomaan Aapon surusta. Se etenee, kertoo arjesta ja arjen keskeltä löytyvistä iloista. Se kertoo enemmän ilosta, koska kaikki kyllä huomaavat surun. Ennemmin kertoo asioista, joita ei huomaa, huomattavasti mukavampaa lukea tekstiä, joka ei ole surullaan niin musertava. Lukija kyllä käy läpi suuren tunneskaalan. Välissä teki mieleni itkeä, mutta se halu peittyi nopeasti haluun nauraa. Lopulta en tehnyt kumpaakaan, koska en osannut valita ja en halunnut lopettaa kirjan lukemista tehdäkseni kummatkin.

Pelkääjän paikalla sai miettimään, entä jos Anna olisikin joku oma läheiseni. Tai jopa minä (no se olisikin aika pieni todennäköisyys. Ihosyöpä olisi varmaan ainoa mahdollisuus). Lukiessa aloin miettimään kuolemaa. Kuten aiemmin sanoin, se on kutsumaton vieras, joka voi tulla kylään kenen tahansa luo. Itselläkin on läheinen kuollut syöpään ja toinen sairastaa, mutta ei sit ymmärrä samalla tavalla. On paljon helpompaa, kun joku muu tulee kertomaan sen.

On hauska kaivella kannen merkitystä kirjasta. Tai sitä, mikä kannessa esiintyy. Oranssit gerberatkin lopult löytyivät. Yhdestä kappaleesta. En lukiessa edes ajatellut asiaa, mutta tässä tätä kirjoittaessa ja kansikuvaa katsoessa älysin sen. Ihmeen myöhään itseni tuntien, vaikka yleensä alankin ajatella kantta vasta kirjan luettuani. Tämä kansi on hyvinkin merkityksellinen ja siten kaunis. Muuten en siitä erityisemmin pidä, turhan vaalea makuuni.

Pelkääjän paikalla on kirja, joka kannattaa lukea.

3/21/2016

Hiihtoloma (ja siitä tähän päivään)

Joo olen ainoastaan kaksi viikkoa myöhässä, mutta mikäs siinä. Mun on pitäny kirjoittaa tämä jo aikoja sitten, mutta nyt vasta mua potkittiin tarpeeksi perseelle ja jaksan kirjoittaa. Tänään olen muutenkin ollut kipeä ja saamaton, joten pitää saada edes jotain tehtyä.

Sijaitsin siis koko hiihtolomani Helsingissä. Matkasin sinne päiväjunalla lauantaina, mutta en silti kuollut tylsyyteen, koska seurana oli whatsapp, Kudottujen kujien kaupunki (postaus tulee aikanaan) ja ruokaa. Juna lähti aamulla 6.40, koska halusin olla perillä niin aikaisin, että ehdin käydä akateemisesta ostamassa Rainbow Rowellin kirjan Carry on (postaus tulee aikanaan). Baz on ihana :3.

Sunnuntaina kävin asuntonäytössä, koska why not ja sen jälkeen talvipuutarhassa. Talvipuutarha on yks minun lempipaikoista Helsingissä, se olisi alkukesästä aivan ihana paikka kirjoittamiseen. Sitten vielä ennen sulkemisaikaa pikavisiitti Ateneumissa katsomassa Ajattelijaa ja huomaamassa sen yhdennäköisyys Aleksis Kiven -patsaan kanssa.

Maanantaina kävin hankkimassa ihan oman HelMet -kirjastokortin, ettei tarvi tulevaisuudessa raahata niin paljoa kirjoja mukana. Kävin myös tuhlaamassa rahojani kaikkeen epämääräiseen ja totesin, että Pasila on vielä masentavampi räntäsateessa, kuin muuten. En viihdy siellä aurinkoisena ja lämpimänä kesäpäivänäkään, niin nollakeli, loska ja räntäsade ei tehnyt oloani sen mukavammaksi. Harmaata.

Tiistai oli ehkä mukavin päivä koko lomalla. Kävin divarikierroksella ihanan Ellenin kanssa ja totesin Kruununhaan yläasteen ankeaksi paikaksi (oli pakko käydä katsomassa millainen koulu muuten nii hienolla alueella on). Ensimmäiseksi käytiin jossain pienehkössä divarissa, jonka nimeä en edes muista ja sieltä mukkan tarttui vuonna 1944 painettu Jokamiehen maailmanhistoria. Historiahan ei paljoa muutu, joten sisältökin on ihan kunnon tavaraa. Valintaan kuitenkin eniten vaikutti kirjan ulkonkö ja omistuskirjoitus. Jotenkin kuitenkin surullista, kuinka joku (tai sen jonkun lapsi) myy halvalla johonkin divariin tädiltään saamansa kirjan. Mutta nyt se ainakin pääsi hyvään kotiin :3. Seuraavaksi suuntasimme Sofiaan, joka oli oikein sympaattinen putiikki. Nautittiin kupit teetä ja ostettiin (yllättäen) kirjoja. Ostin Ivan Gontšarovin Oblomovin kahtena osana ja erikoispainoksina. ne tuli mukaan puhtaasti kauniiden kansien takia. Viimeisinpänä, muttei vähäisimpänä (vaan parhaana) tiemme vei Hagelstamiin. Heti aluksi oli tiedossa, ettei rahat riittäisi mihinkään, mutta minulle oli sanottu, että saattaisin pitää siitä, rakasti sitä. Hyllyt täynnä vanhoja kirjoja ja ilma tuoksui vanhoilta kirjoilta. Käytiin kaikki hyllyt läpi ja rakastuin eniten neljäosaiseen kokoelmateossarjaan Shakespearen näytelmiä. Ne oli saksaksi, vanhoja ja painettu fontilla, josta tuskin lainkaan saa selvää. Niidenkin kannet oli mitä kauneimmat kuvioineen ja kultauksineen (ei ehkä kultaus, mutta kullan värinen ja kiiltävä). Päätin, että jos ne siellä pysyy, minä vielä ostan ne. Hinta kaikilta neljältä vaivaiset 60€. Mutta en vain saa niitä mielestäni... Illalla kävin katsomassa Vampyyrien tanssi -musikaalin ja rakastuin täysin. E malta odottaa, milloin pääsen seuraavan kerran musikaaliin. Esityksessä lähes kaikki oli täydellistä, musiikki, valot, esiintyjät, esiintyjien äänet, tarina. Ainoana miinuksena se, että päähenkilö hahmona oli ärsyttvän tyhmä. Itse Kreivi olikin sentään komea ja äänensä valloittava ja täyteläinen. Odotin, että kapellimestari olisi ollut vanhahko mies, mutta onnekseni ja ilokseni se olikin nuori nainen. Kokonaisuudessaan mahtava päivä.

Keskiviikkona kävin kaverini kanssa mielenosoituksessa vastustamassa opintotukien leikkauksia, tutustuin yliopiston kirjastoon ja illalla kävin Kiasmassa. Pidän enemmän "klassisemmasta" taiteesta, kuin nykytaiteesta.

Torstaina kävin Espoon puolella hoitelemassa asioita ja palatessa Kampin suomalainen sai houkuteltua minut syövereihinsä ja pienen sähläyksen kautta mukanani poistui Colleen Houckin Reawakened, joka kyllä saattaa jäädä hyllyyn joksikin aikaa odottamaan kirjojen ylitarjonnan takia.

Perjantaina kävin taas talvipuutarhassa ja sen jälkeen designmuseossa. Mutta kuinkas sattuikaan. Vain talo ennen museota sattui olemaan niin kovin houkutteleva divari ja ostin Elaine Isaakin kirjan The Singer's crown.  Sen kohtalo mahtaa olla sama kuin Reawakenedin.

Lauantaina tapasin paria kaveria ja laumaa muita vähemmän tuntemiani henkilöitä ja se oli mukavaa. Oikein mukavaa. Illalla jatkoin yöjunaan ja matkasin takaisin kotiin.

Seuraavan viikon maanantaina havahduin siihen, että minulla olikin jäänyt muutama raha jäljelle ja suuntasin suomalaiseen ja ostin Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon (postaus aikanaan). Sittemmin rahat ovat olleet loppu, mutta en malta odottaa seuraavan kirjan ostoa.

Nyt sain kirjoitettua tämän, niin voin olla hiljaa taas kolme viikkoa. Eiku... Yritän kirjoittaa taas vähän useammin.